Itkuvirsi - Sami 5v.

Kävin parin kuukauden täällä oleskelun jälkeen Suomessa. Oli kyllä niin mielettömän hienoa, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Kun hyppäsin Vainikkalan asemalla junasta ulos ja vedin keuhkot täyteen oikeasti raikasta ilmaa, oli pakko pysähtyä hengittämään, niin raikkaalta ilma tuoksui. Kävelin laiturilta eteenpäin ja näin tyttöystäväni ja Nelli-koiran. En tiedä, kuka osapuolista oli eniten innoissaan jälleennäkemisestä - minä, Reeta vai Nelli. Täydellinen hyvänolon tunne valtasi mieleni. Vaikka aikaa oli melko rajallisesti, tapasin viikonlopun aikana paljon ystäviäni, perhettäni ja vietin aikaa Reetan ja Nellin kanssa. Täydellistä. Onko täydellisen viikonlopun jälkeen mukava palata Suomesta Venäjän federaatioon? Tähän kysymykseen osaavat vastata aivan varmasti kaikki.

Saavuin Pietariin maanantaiaamuna noin kello 10.38. Ensimmäisen avautumisen vartijalta sain noin kello 10.42, kun kävelin ilmeisesti väärästä ovesta aseman läpi. Neljä minuuttia, ensi kerralla yritän parantaa suoritustani! En kyllä vieläkään ymmärrä, miten se olisi voinut olla väärä ovi. Kysymyksiä satelee: mistä tulen ja minne olen matkalla!? Nostan epätoivoisen katseeni kattoon ja mietin, että mitä väliä sillä on mistä olen tulossa ja mihin olen matkalla. "Tulin junasta ja menen kaupunkiin...". Ah, ihanata, vartijanainen avautuu kopissaan minulle siitä, että minun pitää käyttää viereistä ovea. Hän kuitenkin painaa nappulaa ja portti avautuu edessäni. Hän antaa myös sanaisen arkkunsa tulvia sanoja, joita en ymmärrä, enkä edes halua ymmärtää. Ilmoitan hänelle tutut sanat: DaaDaa ja lähden kävelemään metroasemalle päin. Turhaudun noin sekunnissa ihmispaljouteen. Mietin, että tarvitsen taas hieman aikaa tottua tähän maahan. Mietin myös, että vietän täällä vielä monen monta ihanata hetkeä.

Muistelen, että lupasin allekirjoituksen kera ilmoittaa saapumisestani 24 tunnin sisällä viisumi- ja rekisteröintitoimistoon. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että minun olisi pitänyt mennä heti maanantai-iltapäivänä jonottamaan toimiston eteen kiinalaisten sekaan ja toivoa, että pääsen toimistoon samana iltapäivänä. Mietin asiaa hieman ja tulen siihen tulokseen, etten mene sinne. Ei tänään. Minulla on nyt viisumi ja passi kunnossa, mitä väliä sillä on, ilmoitanko saapumisestani vai en?

Tiistaina iltapäivällä puhumme näistä viisumiasioista muutaman kaverin keskuudessa. Julistan miehekkäästi, että minulla on kaikki paperit omassa hyvässä tallessa, eikä niitä enää kukaan vie! Selviää, että viisumi pitäisi palauttaa toimistoon heti reissujen jälkeen ja siis jättää se sinne säilöön. Jos näin ei tee, voi napsahtaa mukava 2 000 - 40 000 ruplan sakko. Maksanko siis 50 - 1 000 euroa siitä, etten palauttanut viisumiani ajoissa? Mielenkiintoista ja varsin ihanata. Noh, tämähän tarkoittaa sitä, että joka kerta, kun tarvitsen viisumiani, minun pitää täyttää poistumislupa-anomuslappu ja jonotella toimiston edessä pahimmillaan monta päivää. Ja joka kerta, kun saavun takaisin reissusta, sama jonotus uudestaan. On tulossa varmasti ihana kevät, kun joudun diplomityöni takia reissaamaan eestaas noin viikon-kahden välein. Pitänee kärrätä sänky sinne toimiston eteen.

Lähetän sähköpostia eräälle toimistohenkilölle, joka hoitaa vaihtareiden asioita. Kysyn sähköpostissani, onko asia todella näin, että minun pitää tuoda viisumi takaisin ja anoa sitä taas itselleni, kun poistun Leningradin alueelta. Hän vahvistaa tämän todeksi ja hoputtaa minua viemään dokumenttini toimistoon. Ensin tosin pitää käydä toisessa toimistossa otattamassa jotain kopioita... öö... Kysyn myös, että miten ihmeessä minun pitäisi saada paperit toimistoon 24 tunnin kuluessa, koska edessä on ihmiskiinanmuuri. Tähän asiaan hän ei osannut ilmoittaa kovinkaan toimivia apukeinoja. Kysyn myös, että meinaako hän todella, että keväällä toteutan tätä "jonota monta tuntia - täytä paperi miksi, mihin, milloin - jonota monta tuntia - hae viisumi - käy Suomessa - jonota monta tuntia - vie viisumi pois 24 tunnin sisällä" -ruljanssia joka viikko/jokatoinen viikko. Ihmettelen, miksi ihmeessä emme voi säilyttää viisumia omassa tallessa? Hän ilmoittaa, että on hyvin pahoillaan, mutta näin se menee. Ihanata.

Siis mitä ihmettä tässä maassa tapahtuu? Eivätkö he tajua, että tämä byrokratia on aivan helvetillistä jokaiselle osapuolelle. Kyllä he sen varmasti itsekin tajuavat, mutta asialle ei jostain syystä ole tehty mitään. Ymmärrän, että Neuvostoliiton aikana asiat tehtiin näin, mutta onko niitä mitään järkeä tehdä näin enää? Mitä he tekevät meidän viisumeilla, miksi he säilyttävät niitä yliopistolla? Mitä? Kuka? Miksi? Venäjän suuret päättäjät haluaisivat tänne paljon ulkomaalaisia yrityksiä ja muuta laajaa kansainvälistä toimintaa, jotta maa kehittyisi. Miten kukaan haluaa ikinä tulla tänne töihin tai perustamaan yritystä, kun paperisotkuihin menee varmaan monta vuotta, ennen kuin on mitään lupaa toimia millään lailla. Venäjässä ei ole mielestäni paljoakaan muuta kummallista, kuin tämä hermoja repivä byrokratia. Ei pieni ihminen voi käsittää... Yritän nyt sisäistää jonotustraditiota joogan, meditaation sekä rauhallisen musiikin, esimerkiksi Turmion Kätilöiden, avulla.

--------------
Tässä välissä lopetan kirjoittamisen, nappaan dokumentit taskuun ja marssin toimistoihin.
--------------

Kävin otattamassa kopion passistani, maahantulokortistani ja viisumistani ja hain samalla kopioon allekirjoituksen ja leiman sekä anoin myös lupaa lähteä Moskovaan ensi viikonloppuna. Tämä tapahtuu huoneessa 9, jonne lähetin aiemman sähköpostin. Onnekseni heillä oli poistumislupa-anomislappuja tällä kertaa. Yleensä niitä on vain huoneessa seitsemän. Toimistohenkilökunta huoneessa numero 9 on mukavaa ja ymmärtää turhautumiseni ja myös heidän mielestään Venäjän byrokratia on naurettavaa. Juttelin toimistotätien kanssa kevään ohjelmasta ja matkustustarpeestani. He olivat sitä mieltä, että siihen saa jonkun tolkun jotenkin päin, mutta asiaan pitää palata myöhemmin. He eivät olleet ollenkaan huolissaan siitä, etten ole palauttanut dokumenttejani ajoissa, kuulemma oli ollut pari päivää hirvittävät jonot huoneeseen 7 (viisumi- ja rekisteröintitoimisto). Tänään siellä ei kuitenkaan paljon ihmisiä kuulemma ole.

Mukavan jutteluhetken jälkeen menen jonottamaan helvetin esikartanoon, huoneeseen numero 7. Edessäni ei ole onneksi kuin muutama ihminen ja hekin ovat tuttujani. Missäs kaikki kiinalaiset piilottelevat tänään? No jos totta puhutaan, niin ei tullut ikävä. Odotan vain tunnin. STOP. Anteeksi mitä? Kyllä, vain tunnin ja pääsen sisään. Mietin, että kohta Sami kuuntelee korvat punaisena, miksi ei ole papereita tullut ajoissa. Olen oikeassa. Toimiston tädit ottavat huutokilpailun siitä, että paperit pitää tuoda 24 tunnin sisällä saapumisesta toimistoon. Ihanata. He näyttävät imevän ja kasvattavan vihaisuutta toisiltaan jollakin korkeamman tason henkisellä menetelmällä. Kerron, että ymmärrän, mutta minulla ei ole ollut aikaa ja ulkopuolella on ollut kauheat jonot, saatoin myös vihjata jotain sadasta kiinalaisesta. Olen sen verran turtunut jo tästä valittamisesta ja äkäisyydestä, että tilanne lähinnä huvittaa minua. Ei kuulemma ole jonoja ollut ja lisäksi voin kuulemma etuilla ja ilmoittaa jonottajille, että minulla ei mene kauaa rekisteröimisen kanssa... jeps... niinhän pystyin tekemään myös viime kerralla. Eikun hetkinen, eikös juuri tämä sama täti huutanut minulle kupoli punaisena toimistossa, että ei sitä niin vaan etuilla ja tulla tänne toimistoon. Kyllä, niinhän se menikin.

Tilanne rauhoittuu yhtä nopeasti kuin alkoikin ja voimme puhua taas ihmisten ääntensävyllä. Rekisteröinti maksaa 200 ruplaa, tämä tuli yllätyksenä. Kysyn, että tarvitseeko minun maksaa joka kerta 200 ruplaa, kun käyn jossain. Vastaus on, että kyllä. Ihanata. Kysyn varovasti kevään matkustusrumbasta. Toimistotäti ilmoittaa, että jos käyt viikon välein Suomessa, ei rekisteröintiä tarvita. Perin outoa. Ehkä tulen olemaan sitten joka viikonloppu Suomessa... Hän kirjaa, että lähden Moskovaan viikonlopuksi, antaa minulle paperit takaisin ja pyytää nimikirjoitusta vihkoseen. Sehän meni oikeastaan paljon paremmin kuin olin ajatellut. Toimistotäti muistuttaa vielä 24 tunnin rajasta, kun palaan Moskovasta. Koko hommaan ei mennyt kuin 1,5 tuntia. Ihanata.

Kerrataanpas vielä kaikki yhdessä oikein visuaalisen ärsykkeen avulla, mitä tapahtuu, kun oppilas tulee vaihtoon tänne Venäjälle ja matkustelee ympäriämpäri muailmaa!

Jokohan tämä byrokratia-asia on tullut lukijoille selväksi. Itselleni se on nyt täysin selvä. Jos olette tänne tulossa opiskelemaan, varautukaa papereiden pyörittelyyn toden teolla. Itse en ajatellut sen olevan näinkin monimutkaista ja aikaa vievää puuhaa. Vaikka olen avautunut tästä byrokratiasta melkoisesti, en kadu kuitenkaan hetkeäkään sitä, että olen tänne tullut. Matkailu avartaa!